Juha Kauppinen Salon pääkirjastossa 21.4.2022

TaKoPajan ja Salon pääkirjaston vieraana oli Juha Kauppinen to 21.4.2022.
Kauppinen kertoi uudesta kirjastaan Heräämisiä - kuinka minusta tuli luonnonsuojelija (Siltala 2021) ja niistä taisteluista, joita luonnon puolesta on käyty. Yksi kirjassa haastatelluista on salolainen Eeva Hallivuori, joka aikoinaan lähti puolustamaan Koijärven lintujärveä juuri täältä Salosta.

Kauppisen edellinen kirja on nimeltään Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista (Siltala 2019) ja siitä on ilmestynyt jo neljä painosta. Kirja sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon vuonna 2020 ja Kanavan tietokirjapalkinnon vuonna 2019.

Hämeenlinnalainen Juha Kauppinen (s. 1975) on kirjoittanut ympäristöstä ja luonnosta näkyvimmillä foorumeilla 20 vuoden ajan. Hänet on palkittu toimittajana Bonnierin Suurella journalistipalkinnolla ja kirjailijana Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Molemmat edellä mainitut teokset ovat edenneet lisäpainoksiin ja keränneet kiittäviä arvioita.

Juha Kauppisen kuva: Laura Malmivaara / Siltala

Aiheeseen liittyviä linkkejä: